Calixin historia
Calix AB on ruotsalainen yritys joka on saanut alkunsa kahden perinteikkään Eskilstunassa perustetun yrityksen fuusioituessa; Nickelbolaget i Eskilstuna AB ja AB Carl Särenholm.
Nickelbolaget i Eskilstuna AB:n perusti vuonna 1891 Gottfrid Carlsson. Alkujaan yrityksen toimenkuva oli valmistaa sylkykuppeja juniin. Sittemmin siirryttiin valmistamaan telttakamiinoja ja pannuja puolustusvoimille, sekä muita nikkeli- ja hopeatuotteita.
Sorvi oli ainoa työkalu kun AB Carl Söderholmin tarina alkoi vuonna 1893. Ensimmäinen tuotanto koostui piirustustyökaluista sekä instrumenteista. 1930-luvun alussa yritys laajensi toimintaansa voimakkaasti ja suuri osa tuotannosta keskitettiin alihankintatöihin puolustusvoimille ja muille suurille kokoonpanotehtaille.
Vuonna 1974 tehdas muutti Vilsta-nimiseen kaupunkiin, minne uusi tehdasyksikkö oli rakennettu. Yritys pysyi perheomistuksessa kevääseen 1976 saakka jolloin Nickelbolaget i Eskilstuna AB osti sen. Fuusioitumisen myötä vaihtoi yritys nimekseen Hasselfors Preciform AB.
Vuonna 1990 hankittiin kaksi uutta yritystä joilla oli kummallakin omaa tuotantoa autotarvikealalla. Athlet AB sijaitsi Eskilstunassa ja valmisti kuormausjärjestelmiä (tuotanto joka sittemmin siirrettiin Vilstan tehdasyksikköön) Toinen hankittu yritys oli Autoform Ab Malungista jonka tuotantoon kuului kuljetuslaatikot sekä tavaratilan matot. Kuormausjärjestelmien tuotanto myytiin vuonna 2002 Oy Klippan Ab:lle Suomeen.
Vuonna 1992 päädyttiin jakamaan yritys kahteen osaan; Calix AB joka vastaa autolämpötuotteiden sekä kuormaustuotteiden valmistuksesta ja Preciform AB minne kaikki alihankintavalmistus siirrettiin.
Calix AB on toiminut yli 20 vuoden ajan yhtenä suurimmista sähköisten autolämpötuotteiden valmistajista.